TAPIOLA VS. MUNKKA

Suomalaisen amerikkalaisen jalkapallon ensimmäinen ottelu pelattiin espoolaisen ja helsinkiläisen lukion välillä. Lajia oli aluksi harrastettu Munkkiniemen Yhteiskoulun oppilaiden kesken, jotka olivat tutustuneet lajiin ollessaan vaihto-oppilaina USA:ssa. Tapiolan yhteiskoulu haastettiin jaloon törmäpallokilpaan. Espoolaisten puuhamiehinä toimivat Tuomalan veljekset, myöhemmät Poli:n amerikkalaisen jalkapallon seuran keskushahmot. Pelipaikaksi valittiin Kone Oy:n toimistotalon takana Munkkiniemessä sijaitseva nurmialue. Kahden maineikkaan koulun välinen ja samalla ensimmäinen amerikkalaisen jalkapallon ottelu Suomessa pelattiin syyskuussa 1976. Munkkalaiset pesivät ensikoitoksessa tapiolalaiset numeroin 36-0. Munkkalaisten taktikointi perustui neljänneksiin. Puolustuskannalle siirryttiin aina, kun saatiin ylämäki oman selän taakse. Rajuimmat taklaukset nähtiin kentän väestösuojan puoleisella reunalla. Siellä sijaitsivat katsojien polkupyörät. Vammat jäivät varusteiden puutteesta huolimatta vähäisiksi. Ottelu näiden kahden koulun välillä jäi perinteeksi vuosittain ja se pelattiin välillä myös espoolaisten kotikentällä Silkkiniityllä.



ENSIMMÄINEN SM-TURNAUS

Suomalaisen amerikkalaisen jalkapallon ensimmäinen megasiirto tapahtui Munkasta vastaperustettuun Otaniemen teekkariyhteisön Polin joukkueeseen Heikki Jäättelän (maajoukkue QB 1983 ja 1985) muodossa. Tapiolassa toimi myös joukkue Tomi Saastamoisen johdolla nimellä Garden City Bonebreakers. Tapiolan Silkkiniityllä järjestettiin 1979 legendaarinen Syyscup syksyllä. Ensimmäiseen epäviralliseen SM-turnaukseen ilmoittautui mukaan kuusi joukkuetta viikonlopun kestäneeseen turnaukseen. Varusteet olivat jo kehittyneet siinä määrin, että kaikilla joukkueilla oli nappulakengät, jääkiekkokypärä ja hartiasuojat. Varusteita lainailtiin osallistuneiden joukkueiden kesken. Kahden päivän aikana katsojiakin ilmaantui lähemmäs muutama tuhat. Turnaus päättyi East City Giantsin 6-0 voittoon Munkasta. Kolmanneksi sijoittui Poli.



POLI NAPSI MITALEITA

1980-luvun alkupuoliskolla Poli oli yksi menestyksekkäimpiä joukkueita ja selvisi mitaleille joka vuosi. Espoolaiset voittivat ensimmäisen virallisen SM-sarjan 1980 Polin joukkueella. Vaahteramalja l loppuottelussa joukkue kukisti Munkan 12-0 Velodromin nurmikolla tuhannen katsojan edessä. Munkka pelasi tyylilleen uskollisena teknistä jalkapalloa qb Risto Luostarisen johdolla, mutta kovakuntoiset teekkarit eivät olleet lyötävissä. Polin puolustuksen lukkona hääri Jari Tuomala.



Vuonna 1981 Kaivopuiston Bruinspark Bruins ja Tapiolan Garden City Bonebreakers sulautuivat Polin joukkueeseen, mutta Espoon Viherlaakson kaupunginosaan puolestaan nousi uusi joukkue Greenrock Gorillas pelinrakentajanaan Juha-Mikko Hämäläinen (NFL Europen erotuomari 1990-luvulla). Liiton lisenssi maksoi 50 mk ja se sisälsi vakuutuksen. Alkusarjassa nähtiin isonumeroisia ottelutuloksia: Bears-Roosters 0-116 sekä Poli - Rocks 120-0.
1983 Poli jahtasi SM-kultaa jälleen häviten sen Helsinki Roostersille 28-17 (21-0). Heti avausyrityksessä Polin puolustus yritti tervetuliais-blitz taktiikalla, jolloin huomattava määrä puolustajia rynni linjan läpi. Vastapuolen Ari Tuuli onnistui löytämään vapaata tilaa ja kipitti 60 jaardia maaliin. Ottelun toisella puoliskolla Poli tuli mukaan peliin Heikki Jäättelän maalisyötöllä laitahyökkääjä Juha Vuopiolle. Potkaisija Sami Pilkkikangas potkaisi kenttäpotkumaalin numeroiksi 21-10. Ari Tuuli oli kuitenkin pelipäällä ja teki vielä kaksi maalia 2300 katsojan todistaessa tapahtumaa. Dramaattisessa pronssiottelussa Poli voitti Roostersin v. 1984 numeroin 17-16.



1985Yli 4000 ihmistä oli pakkautunut Helsingin Pallokentälle seuraamaan yhtä kaikkien aikojen tiukinta loppuottelua. Vantaan TAFT hankki tukevan johdon ensimmäisellä puoliskolla 26-7 lähinnä pelinrakentaja Joey Jordanin nopeilla juoksuilla ja tarkoilla heitoilla. Poli aloitti kuitenkin mahtavan kirin ja taisteli viime minuuteille SM-kullasta. Massiivinen keskushyökkääjä Jari ”Jääkaappi” Sirkiä ja pitkät heittopelit käänsivät tilanteen kolmen pisteen tappioasemaan. Peliaika loppui juuri ennen ratkaisevaa potkumaaliyritystä ja mestaruus meni sivu suun 32-29 vantaalaisille.

FT SCOTCH

1986 Poli vaihtoi ilmettä peliasua ja nimeä myöten FT Scotch´iksi. Kansainvälinen yritys osti joukkueen nimen ja talous oli turvattu useammalle vuodelle. Polin aikaista humorismia ei unohdettu vaan sitä FT Scotch pääsi esittelemään Solvallan leirillään, kun se näytteli Suomen jääkiekkomaajoukkuetta tsekkiläisessä komediaelokuvassa Reilu Peli. Joukkue eteni vahvalla pelillä loppuotteluun saakka Orange Coast Collegesta Suomeen tulleen coach Dick Tuckerin option-hyökkäyksellä. Sitä johti valmentajan poika Clay Tucker j ketterän jenkkipelinrakentajan roolissa. Hyökkäyslinjassa maajoukkuekapteeni Vesa Tuomi johti maajoukkueen runkona toiminutta Scotcin linjaa, jota pidettiin yhtenä maan parhaista. Maan kiinniottotilastoja johtanut laituri Juha Vuopio oli päättänyt näyttää kyntensä. Puolustuslinjassa pelasi maajoukkuemiehet Markus Saikku ja Jari Liimatainen, joiden takana luuti tukimiehet Ilkka ”Sonni” Kärkkäinen ja Mark Gritton. Takakenttä pelasi mielellään miespuolustusta, mutta kukaan Lundsröm, Sillanmäki ja Saastamoinen olivat kaikki alle 175 cm pitkiä. Vaahteramaljassa vanhan vihollisen Roostersin. Scotchin Keskushyökkääjä Olli Krogerus juoksi finaalissa 133 jaardia, joka ei riittänyt kun Ari Tuuli täräytti 167 jaardia. 31-21 numeroilla voitto valui Roostersille.



1987 Joukkue FT Scotch vahvistui, kun se sulautti toimintaansa Helsingin Lauttasaaressa toimineen Ferry Island Ramsin. päätti urakkansa voitokkaaseen pronssiotteluun. FT Scotchin joukkue oli kovassa vedossa 1988, jolloin jenkkifudisrytke hurjistui kauden lähetessä loppuaan. Runkosarjan viimeinen kamppailu Coltsin ja Scotchin välillä koitui Vaahteraliigan kovimmaksi. Espoon tiukka puolustus oli äitynyt entistäkin rajummaksi NFL:n portteja kolkutelleen jenkkivahvistus Bob Seabrinkin avulla. Colts oli välillä todellisissa vaikeuksissa ja puoliajalle Munkka menikin mieli matalalla ja 7-13 takaa-ajoasemissa. Colts puolustus alkoi jahdata Scotchien pelinrakentaja Peter Salilaa kuin hirveä lokakuussa. Miltei 70 jaardin heittopeli toi munkkalaistasoituksen ja lisäpisteyrityksen onnistuessa runkosarjan kakkostila meni helsinkiläisille numeroin 14-13. Välierässä joukkueet kohtasivat uudelleen ja isokokoinen ja kovakuntoinen Colts juoksi ja heitti espoolaiset nurin 25-0.



Perinteisesti espoolaisjoukkue otti SM-mitalin kauden lopuksi, joista kaikki 9 kpl ehti kerätä nyttemmin edesmennyt hyökkäyksen linjamies Markku ”Panda” Palander. Liiton TEE-DEE lehdessä mainittiin kauden lopuksi amerikkalaisvahvistuksensa vaihtaneen Scotchin erikoisuudeksi suomalaiset valmentajat Mara Lundström ja Tomi Saastamoinen sekä tähtipelaajiksi laitahyökkääjä Matti Soini, tukimies Harri Koponen ja linjapuolustaja Jari Liimatainen. Kauden jälkeen kaksi viimeksi mainittua vaihtoi seuraa.

ESPOO RAIDERS

FT Scotch muutti nimensä Raidersiksi 1989 ja pelasi kauden tällä nimellä. Otteluvoittoja ei tullut montaa ja joukkueen jenkki Brett Osbourne totesi rentoa California-asennetta olevan liikaa harjoittelussa. Kauden 1990 aluksi Raiders lopulta yhdistyi helsinkiläisen East City Giantsin kanssa. Raidersin valmentaja Tomi Saastamoinen muisteli kuinka jo muinoin Poli ja East City Giants reissasivat yhdessä pelaamaan SM-mitaleista. Vaikka vain toinen joukkue sai mitalit, niin pojat sahasivat mitalit kahtia ja jakoivat keskenään. Fuusion kautta East City Giants loi pohjan omalle mestarikaudelleen 1991-1994, jolloin se voitti neljä mestaruutta putkeen. Poli/Ft Scotch/Raiders saavutti vuosina 1980-1990 yhteensä 9 mitalia, joista 1 yksi oli kultainen, 3 hopeaa ja 5 pronssista. Lajin kotimaisessa maratontaulukossa joukkueet saavuttivat kymmenessä kaudessa ja 75:ssä ottelussa 50 voittoa ja 25 häviötä pistesuhteella 1832-899 ja keräten tasan 100 sarjapistettä.



ESPOO COLTS

Jenkkifudistyhjiö Espoossa houkutteli Munkka Coltsin vauraaseen ja tuntemattomaan naapurikuntaan. Espoossa Coltsin toimihenkilöt näkivät useita houkuttelevia puolia: a) Colts olisi ainoa lajiseura kunnassa b) tukijärjestelmät olivat runsaammat c) Leppävaaran Stadion on jyhkeä peliareena d) junioripotentiaali nähtiin käyttämättömänä ja e) Helsingissä toimi neljä seuraa pääsarjatasolla. Ja niin 1991 Hevosenkenkäkaupunki sai jälleen pääsarjatason jenkkifudisjoukkueen. Laaksolahden maapohjahalli tuntui helpottavan talviharjoitteluruuhkaa. Coltsin näkyvyys oli ennen näkemätön TV-ruuduissa. Klo 22.20-23.20 välisenä aikana Tee Dee Show:ssa MTV3:sella nähtiin Coltsin kaksi ottelua Admiralsia ja Trojansia vastaan. Cheerleaderit valjastettiin esittämään 1,5 minuutin tanssi yleisön äänestettäväksi. Lisäksi pienemmän kaapelikanavan PTV:n ruudussa punapaitaista Espoo Coltsin vaahteraliigaryhmää nähtiin peräti viiden ottelun verran.
Amerikkalaiset valmentajat erotettiin kahden ensimmäisen kauden aikana Espoo Coltsissa. Anthony De Carvalho ei saanut run&shoot hyökkäystään toimimaan missään vaiheessa -91 kaudella ja hän sai kauden loppuvaiheessa lähtöpassit. 1992 hevosenkengän takamukseensa sai coach Earl Azeltine. Syynä erottamiseen oli lähinnä tyytymättömyys Azeltinen tekemään työhön, entisen linjavalmentajan linjattomuus heijastui useissa asioissa.

Seuralla oli 1993 SAJL:n tilastoissa 178 kilpailulisenssiä, mikä tarkoitti kolmanneksi suurinta seuraa Suomessa. Eri joukkueet saavuttivat viisi SM-mitalia, joka oli tähänastinen ennätys seuran historiassa.
Orilauma oli edellisestä kaudesta vahvistunut melkoisesti, sillä peräti 14 uutta Vaahteraliigatason pelaajaa liittyi lopulta ryhmään. Kauteen lähdettiin toiveikkaasti. Giants sekä Roosters että Turku olivat niin kovia, että yltäisivät jatkoon, mutta neljännestä paikasta Colts kisailisi tasapäisesti. Uudella jenkkiheittäjällä Andrew Molanderilla oli ammattilaistausta ja ison Colorado State -yliopiston heittoennätyksiä. Klaus Björk kertoi puheenjohtajan ominaisuudessa, että numerologiasta löytyy apu, jonka mukaan seuran neljänsiä vuosia tutkailemalla olisi helppo ennustaa uuden tulemisen aika. Colts taloutta pidettiin yllä 60 % talkootöillä. Colts oli ylivoimainen avauksessaan Whipsiä vastaan. Ensimmäisellä puoliajalla Colts teki jokaisella hyökkäysvuorollaan maalin ja 46 pistettä. Andrew "Scooter" Molanderin hyökkäys vei palloa 445 jaardia eteenpäin. Kolme maalia viimeisteli Timo Blomqvist ja kaksi kertaa maalialueella vieraili Jari Ruuska ja Jan-Erik Nyrövaara. "Tällaisen materiaalin kanssa on helppo työskennellä. Kiitokset tästä kuuluu taustaorganisaatiollemme, joka on tehnyt kovaa työtä, jotta perusasiat olisivat kunnossa", päävalmentaja Jorma Hytönen kiitteli. Hyvin alkaneen kauden pilasi pelinrakentaja Molanderin Porvoo pelissä murtunut peukalo. Reservipelinrakentaja Kim Wikström kantoi yhtäkkisen vastuunsa erinomaisesti. Taukotilanne oli 14-14, jossa espoolaisia maalintekijöitä olivat Jarmo Hukkanen ja Jari Ruuska, Jukka Satolan potkiessa lisäpisteet. Dramaattinen mittelö huipentui viimeisellä neljänneksellä, kun Colts yritti jahdata kahdeksan pisteen eroa umpeen peliajan vähetessä. Colts ajoi väkisin lähinnä Wikströmin onnistuneiden syöttöjen avulla Nyrövaaralle kohti Teurastajien maalialuetta. Lyhyen heittopelin sijaan, Wikström päätti juosta itse maaliin. Tilanne oli 28-26. Tasapeliin riittäneet kaksi pistettä juoksi Jari Ruuska Jumbo-ryhmityksen takaa.



Vuosi 1994 oli seuran historiassa merkittävä ja ainutkertainen; Vaahteraliigapaikasta luovuttiin neljäntoista yhtäjaksoisen vuoden jälkeen. Syksyllä -93 useiden edustusjoukkueen pelaajien ja seuran johtokunnan kokoontuessa, päädyttiin edellä mainittuun sarjapaikasta luopumiseen seuraavin perusteluin. Tähän sarjapaikasta luopumiseen vaikutti myös Espoo Colts ry:n saama Nuori Suomi Sinettiseura -tunnus ansioituneesta nuorisotyöstä lajin parissa. Pääpaino siirrettiin entistä enemmän junioreihin ja edustusjoukkueen osalta aloitettiin radikaalisti nuorennetun joukkueen rakentamisprosessi.

Vuosi alkoi lupaavasti, kun divisioonaseura Colts sijoittui hopealle hallisarjan SM-lopputurnauksessa Jyväskylässä, jonne osallistui neljä alkulohkonsa voittanutta. Espoo Coltsin ensimmäinen divisioonakausi oli täynnä ilonhetkiä. Nuorten joukkueissa opittu voittamisen taito siirtyi edustusjoukkueeseen. Runkosarjan piste-ero oli tyrmäävä 309-95. Pudotuspeleissä Colts kaatoi ensin Kuopion Bobcatsin, mikä jo varmisti nousun l-divisioonaan. II-divisioonan loppuottelussa Oulussa ei espoolaisilla ollut enää panosta ja myös tiukan sukupolven vaihdoksen läpikäynyt Northern Lights voitti ottelun. Colts heitti 1774 jaardia ja juoksi 1151 jaardia. Pelinrakentaja Jarkko Nieminen heitti 22 maalia ja vain viidesti hänen heittonsa katkaistiin.



1995 jäsenmaksu seurassa kohosi 350 mk:aan, koska amerikkalaisen jalkapallon harrastaminen alkoi olla lajiseuroille jo tyyristä touhua. Colts divariseurana maksoi vuonna 1995 Liitolle 19 700 mk jäsen-, sarja- ja tuomarimaksuja sekä lisenssitulot päälle. Useat asiantuntijat nostivat l-divisioonan suosikkien joukkoon sarjaan nousseen Espoo Coltsin, jossa nuorennusleikkaus oli edennyt toiselle vuodelle. Coltsin nuoren joukkueen runko oli ollut jenkkifutiksen muskettisotureiden Heikki Halttusen, Kari Huhtaojan ja Jan-Erik Nyrövaaran valmennuksessa jo B-nuorista lähtien ja se oli ajan mukana hitsautunut tiiviiksi ryhmäksi. Colts pääsi tavoitteeseensa ja kokeili play off pelejä. Vaahteraliigaan nousu ei ollut kaudella -95 ajankohtaista. Tärkeämpää oli saada pelaajille kokemusta ja aikaa kypsyä liigan haasteisiin.
1996 Colts eteni tasaisella tahdilla I-divisioonan loppuotteluun, jota myös kutsutaan Spagetti-maljaksi. Hyvinkään Urheilupuistossa pelattu ottelu oli ladattu vihamielisiä tunteita täyteen. Joukkueet olivat vuorotellen napsineet pisteitä toisiltaan. Espoolaisten peli finaalissa oli sen verran monipuolisempaa, kurinalaisempaa ja parempaa kuin Falconsin, että lukemat 8-27 olivat Coltsille oikeutetut. Ottelun 1. neljännes pelattiin maaleitta. Jakson lopussa Hyvinkää pääsi parinkymmenen jaardin päähän maalista, mutta libero Marko Kalliovaara katkaisi syötön maalialueen tuntumassa. Seuraavalla jaksolla Falcons hyökkäys löi päätä seinään pyrkimällä juoksemaan keskeltä. Colts alkoi saada otetta itselleen. Marko Vartiainen vei kolmesti perä perää palloa jaardikaupalla ja viimeinen niistä vei Coltsin 6-0 johtoon.
Toinen puolisko käynnistyi Miss Fortunan suosiollisella avustuksella. Hyvinkään nopea aloituspotkun palauttajataiteilija Jani Leinonen menetti pallon Aki Pystysen 80 jaardia pitkästä pässipökkäyksestä ja Colts peitti pallon. Hetken päästä Thomas Östman jallitti kornerin ja juoksi lyhyen koukkukuvion jälkeen puolesta kentästä maalin. Myös kaksi pistettä lisättiin Östmanin käsialalla Coltsin mennessä johtoon 0-14.
Tuomariryhmä ei ollut kuumassa kamppailussa aivan ajan tasalla. Jatkuva suunpieksentä puolin ja toisin sekä jälkipeli hikeennytti pelaajia. Päätuomari menikin lupaamaan, että seuraavasta henkilökohtaisesta rangaistuksesta lentää pelistä ulos. Hyvinkää sai QB Janne Hasselin juoksemalla maalilla kavennuksen ja Tero Talosen siivittämänä 2 pistettä lisää. Tilanne 8-14. Silloin tapahtui ottelun yksi käännekohta; maaliaan rajusti tuulettanut Hassel sai henkilökohtaisen ja päätuomarin lupauksen pidosta huolta pitäneet Colts-kapteenit saivat vastustajan ulos. Pitkä torikokous pohjusti tilannetta. Ottelun ratkaisu nähtiin avauspotkussa, jonka erikoistilannevalmentaja Vesa Peltola oli suunnitellut huolella. Tony Andersson palautti pallon pohjaan vasemmasta laidasta ja toinen Hyvinkään dynamo Tero Talonen hermostui niin, että hänetkin passitettiin katsomoon. Viimeisellä neljänneksellä laitahyökkääjä T. Östman kaunisteli loppunumeroiksi 8-27 ja Spagettimalja matkasi Espooseen.
Itse SM-karsintaottelussa kokeiltiin sitten siipiä Hämeenlinnan vaahteraliigajoukkuetta vastaan. Tigers teki ensimmäisellä hyökkäysvuorolla maalin, mutta seuraavaa saatiinkin odottaa. Nuorukaisista miehiksi kasvaneet puolustajat pitivät Juha Liedeksen miehistön helteessä. Coltsin hyökkäyksen paras hetki oli ensimmäisen puoliskon lopussa 15 jaardin päässä maalista, jolloin pistesuoritukseen ei päästy kellon yllätettyä. Puoliaika 0-6 Otaniemessä. Toisella jaksolla Tigers väsäsi yhden pitkän heittomaalin ja palautti lentopotkun perille ja espoolaisten hyökkäys ei saanut kuparista rikki. Peli päättyi 0-22.
Valmennustroikka Kari Huhtaoja, Jan-Erik Nyrövaara ja Heikki Halttunen muodostivat voittoisan valmennusryhmän, jonka saldo vuosina 1993-96 oli divisioona-, nuorten- ja maaotteluissa 46 voittoa, 9 häviötä ja 1 tasapeli. Pelkkä hyvä valmennus ja fiilis ei riittänyt jatkossa, sillä samana syksynä vaahteraliigajoukkueiden värvärit houkuttelivat parhaimmat pelaajat joukkueisiinsa. Coltsin Helsingin ajoilta perityt taloudellisesti velvoitteet eivät motivoineet Espoo Coltsia enää ja seura päätyi lopettamaan toimintansa.

ESPOO COLTS NUORET

Espoo Coltsin nuorten joukkueet olivat menestyksekkäitä. Sadat ja sadat pojat kävivät läpi jenkkifudiksen ankaraa treenausta, toisia törmäyslaji kiehtoi, toiset jättivät kesken, mutta jokaiselle pyrittiin antamaan mahdollisuus harrastaa lajia omalla panoksellaan, Nuori Suomi hengessä. Voidaan sanoa, että kaikki osatekijät menestystä ajatellessa loksahtivat paikoilleen: valmentajat, lahjakkaat pelaajat, huolto, valmennustieto ja –taito sekä ennen kaikkea voittajan asenne. Game face -termi tuli jokaiselle 90-luvun Colts-nuorelle tutuksi. Sillä saatiin otteluun se ylimääräinen 20 % latausta ja uskoa itseen, jolla vääjäämättömät orilaumat voittivat viisi Suomen mestaruutta. Harrastuksesta jäi hyvät muistot.
Laajentuneen nuorisotoiminnan yksi menestystekijä oli koulusarja syys-lokakuussa, jonka Colts järjesti ensimmäistä kertaa Suomessa. Sen kautta lupaavia uusia pelaajia pulpahteli esiin. Lukiomestareiksi viitenä vuotena selvisivät Espoolahti, Viherlaakso sekä vieraileva Lauttasaaren lukio.
1992 A-nuoret aloittivat kauden huimasti ja voittivat ensimmäisessä ottelussaan SM-kultaa tuona vuonna voittaneen väkivahvan Turun. Kupletin juoni oli ottelussa Trojansia vastaan seuraava: QB Stefan Westerberg heitti ja Tom Westeren otti kiinni. Kamppailu päättyi tiukasti 20-14 Espoon Keskustan sankareiden voittoon. Ottelussa Westeren otti 9 heittoa/168 jaardia ja teki joukkueen kaikki kolme maalia. Katsomosta kuuluikin erään uskomattoman kiinnioton jälkeen kommentti ”not bad for a white guy”. Rieti ja kaksoisveljensä Miitri Suuronen hoitivat agressiivisten mäyrien lailla takakenttää siten, että heidän tontilleen ei ollut kenelläkään asiaa. Tehokas puolustaja oli myös tataari Timur Samaletdin kuudella soololla. Syötönkatkoihin venyivät Mika Jokinen ja Sami Aalto.
Espoolainen juniorifutis nappasi ensimmäiset mitalinsa pronssin värisinä 1992 Pallokentällä pelatussa B-nuorten ottelussa Seinäjoen Crocodilesista numeroin 27-16 . Edellisvuoden nuori joukkue oli hankkinut kokemusta siinä määrin, että menestystä osattiin odottaa. Myös lippupallosta amerikkalaisen jalkapallon pariin siirtyneet colts-nuoret sopeutuivat hyvin uuteen kontaktipitoiseen ympäristöön. Ottelussa mainiosti pelasivat linjapuolustajat Henrik Westerberg, Anssi Lehtinen ja Roope Piipponen. Hyökkäyksessä Jarkko Niemisen heitti muutaman näyttävän heiton laituri Juuso Marnolle. Myös nuorten maajoukkueen kiertopeli-spesialisti Sam Mattson vertyi tekemään kaksi maalia .
1993 junnuvalmentajarinkiin tuli Heikki Halttusen ja Jan-Erik Nyrövaaran lisäksi Hangon vaikuttajamies Kari Huhtaoja. Seuraavat neljä vuotta Espoosta käsin vaikuttanut Coltsin nyrkkiteami voitti lähes kaikki ottelunsa. Yhteistyö oli uudistavaa, demokraattista, toisiaan täydentävää ja paljon painoa henkiselle valmennukselle. Päämääriin keskityttiin siten, että tulevan vastustajan nimi kirjoitettiin paperille ja kiinnitettiin alkuviikosta pelaajien ja valmentajien kotiseiniin näkyvälle paikalle muistuttamaan viikon kohokohdasta.
Mestaruushaaveet B-nuorten osalta nousivat realistiseen kattoon 0-20 voitetun Roosters ottelun jälkeen. Piilolaseja käyttäneiden pelaajien visio oli lähes negatiivinen kuivalla mutapölykentällä Talin metsässä pelatussa ottelussa. Rohkeasti blitziä ja linjamiesten slantiä käyttänyt puolustuksessa häärinyt coach Halttunen sekä monipuolista heittotaktiikkaa viljellyt coach Huhtaoja suorastaan tyrmäsivät kukkovalmentaja Takon. Colts janosi SM-kultaa. Mitään ei jätetty arvailujen varaan. Vähä-äänisesti käytiin Seinäjoella videoimassa Turun ja Crocodilesin divisioonan Spagettimalja. Turku hoideltiinkin pois päiviltä välieräottelussa 41-12. Maalikarkeloissa keskushyökkääjät Lari Litmanen ja Janne Haanperä tekivät kaksi maalia per persoona. Laituri Mikko Nousiainen hoiteli loput pisteet. Runkosarjasta muodostui ns. perfect season 8 voittoa, ei yhtään hävittyä ottelua.
Valmistautuminen loppuotteluihin tapahtui huolellisesti, sillä viikon ajan Espoon Keskuksessa oli seuran vieraana Göteborg Giantsin nuorisojoukkue. Viikon kestäneet yhteisharjoitukset trimmasivat pojat sopivaan taisteluvireeseen. Göteborg hävisi Coltsille, mutta voitti Whipsit. Espoo Coltsin B-nuoret voittivat lopulta murskaavin numeroin ikäluokkansa SM-loppuottelussa Vantaan Taftin 42-0. Ottelu oli tasainen aina kolmannen neljänneksen loppuun asti Coltsin johtaessa 7-0 Jon Willbergin 79 jaardin juoksumaalilla. Henkinen ja fyysinen vääntö oli ankaraa sateisissa olosuhteissa. Anssi Lehtisen lähietäisyydeltä väkisin runnoma kriittinen voimamaali vapautti maalihanat. Coltit tekivät 5 maalia viimeisellä jaksolla. Colts-voima piili puolustuksessa, joka riisti pallon peräti kahdeksan kertaa itselleen. Kolme rähmäystä ja viisi syötönkatkoa.
Heittopuolustuksen erityisasiantuntija Nyrövaara valjasti takakentän katkaisuhoitoon peräti viidesti, joista kaksi katkoa nappasi rookie Erkka Laakkio. Taftin selkäranka napsahti, kun tukimies Jani Keinänen teki maalin syöntönkatkosta 21-0 tilanteeseen. Coltsin ulompi tukimies Matti Djateu luki peliä erinomaisesti ja teki varsinkin ottelun alussa muutamia makeita taklauksia. Kahteen suuntaan uurastaneet Jani Keinänen, Antti Ratsula ja Anssi Lehtinen tekivät kovan päivätyön hyökkäyksen linjassa ja puolustajina. "Meidän henkinen kanttimme oli kovempi. Tiukassa paikassa pelaajamme pystyivät varmoihin suorituksiin. Mestaruutta lähdimme kauden alussa hakemaan ja pelaajat olivat sen valmiit ottamaan", tyytyväinen valmentajien äänitorvi Heikki Halttunen vuodatteli.



1994 B-nuorten kausi oli taktinen menestys. Joukkue voitti runkosarjassa muutaman ottelun ja hävisi mm. Roostersille 0-49. Kokoonpanevat voimat saatiin käyttöön loppuotteluihin. Parhaalla kokoonpanolla ensin kaatui Turku 52-0 ensimmäisessä play off -ottelussa. Välierässä Roosters yllättyi pahan kerran 42-0, punanuttujen luullessa olevansa mestareita jo ennen aloituspotkua. Finaali oli juniorikasvatuksen ylituotantoon erikoistuneen Taftin kanssa tapahtuva jokasyksyinen kädenvääntö. Tarkkaa puolustuspeliä sisältänyt ottelu ei antanut hyökkäyksille liikaa mässäilyvaraa. Lasse Litmanen saapui ottelun hahmoksi parahiksi suoraan HJK:n jalkapallo-ottelusta toiselle pelijaksolle kantamaan palloa uskomattomalla jalkatyöskentelyllään. 14-7 lukemiin maalit teki laitahyökkääjät Thomas Östman ja Jarno Tervo. Toinen kiinnitys Champions-kypärää oli kaiverrusta vaille.



Juniorivuosi 1995 toi ensimmäisenä seurana Suomessa Espoo Coltsille tuplat; eli mestaruudet molemmissa amerikkalaisen jalkapallon juniori-ikäluokissa. Sekä A- että B-nuorissa ei hävitty yhtään ottelua, A-nuoret 8-0 ja B-nuoret 7-0 on saavutus, jonka ylittäminen vaatii paljon.
Kiivas taisto käytiin Pallokentällä runkosarjan voittajan Coltsin ja Roostersin välillä alle 21-vuotiaiden finaalissa. Colts kiri yhdessä kaikkien aikojen tasokkaimmassa taistelussa toisella puoliajalla ohi 35-27. Näin Colts palasi kymmenen vuoden jälkeen nuorten mestariksi. Yksi Espoon hahmoista oli keskushyökkääjä Marko Vartiainen, joka teki ottelussa kolme maalia. Hän joutui kantamaan ennakoitua suuremman vastuun pallon kanssa juoksemisesta, sillä ykkösmies Lasse Litmanen loukkaantui loppuottelun aattona jalkapallo-ottelussa. Se, että Litmasen poissaolo kyettiin paikkaamaan ilman pahempia ongelmia, osoitti kuinka laaja ja tasainen Coltsin pelaajarunko oli. Coltsilla pukeissa oli 40 pelaajaa, kun Roostersilla vastaava luku oli 28. Roostersin 7-8 parasta pelaajaa pelasi molempiin suuntiin, kun taas Coltsilla oli selvästi kaksi eri miehistöä.
RB Vartiainen iski ottelun avausmaalin heti ensimmäisellä hyökkäyspelillä, jossa Thomas Östman juoksi lyhyen koukkukuvion ja kiinnioton jälkeen syötti taaksepäin täydessä vauhdissa kiitäneelle Vartiaiselle. Tämän jälkeen ote siirtyi Roostersille, joka teki kolme maalia 7-21 RB Ville Huittisen voimakkaan työn jälkeen. Helsingin poikien silmissä alkoi kiillellä kulta. Mutta Colts-hyökkäys oli toista mieltä, coach Huhtaojan nerokkaat pelikutsut toivat tulosta. Ennen puoliajan päättymistä Colts kuroi tilanteen tasoihin 21-21. Toisen neljänneksen lopussa koppasivat laitahyökkääjät Thomas Östman ja Rene Rendic maalit mieheen. Jälkimmäiseen henkisesti tärkeään maaliin teki pohjatyön syötönkatkon palautuksella tukimies Teemu Paukkula.
Toisella puoliskolla Colts muutti hyökkäyslinjan blokkaussysteemejä ja hurmiossa pelannut Vartiainen jatkoi upeaa peliään kahdella maalijuoksulla. Koko kauden loisteliaasti pelannut puolustuksen linja Henrik Westerberg, Sami Kölhi, Anssi Lehtinen ja kipsi kädessä pelannut Roope Piipponen saivat rivinsä tiiviiksi, alkoi tapahtua. ”Yksikätisenäkin” Piipponen säkitti muutaman kerran Roostersin pelinrakentajan Jani Markkasen, jonka jälkeen nähtiin Piipposen tavaramerkki roomalaisten keisarien lanseerama tervehdys. Tukimiestrio Antti Ratsula, Timo Winqvist ja Teemu Paukkula hakivat juoksut pois kylmästi. Takapuolustajien eliittiin ikäisissään nousivat kovaiskuinen Aki Pystynen, Sami ja Timo Lehto sekä Whipsistä kotiseuraansa paluun tehnyt Teemu Sipilä, joka varjosti tiukasti Lip-Lap-kukkolaitureita ja otti yhden syötönkatkon.
Puolustuksen kova syke aikaansai rähmäyksen, josta hyökkäyslinjan takana kiitänyt Vartiainen kiitti ja vyörytti pallon maaliin. Mestaruuksiin tottunut pelinrakentaja Jarkko Nieminen löysi useimmiten heittojensa ykköskohteekseen Mikko Nousiaisen. Hyökkäyslinjassa varmoja blokkeja suorittaneet Ville Tarvainen, Risto Haimelin, Henri Ceder, Rami Lindberg sekä Mikko Rättäri saivat hyvää taustatukea fullbackiä pelanneilta Janne Haanperältä ja Lari Litmaselta.
Roosters ei enää päässyt Coltsiin käsiksi avainpelaajien hyydyttyä kovatempoisessa mittelössä, jota seurasi nuorten otteluksi huomattava 365 maksanutta katsojaa. Colts voitti loppuottelun35-27, vaikka oli ensin tappiolla 7-21. Se on magiaa, joukkueen pelaajat sanoivat yhteen ääneen, joukkueen yhteishenki oli aivan uskomaton. Iloinen mestaruusjuhla ja 10 vuoden ympyrä sulkeutui, kun coach Nyrövaara nosti suorille käsilleen kiertopalkinto Graniitti-Kotkan Roostersia vastaan pelatun finaaliottelun jälkeen. Edellisen kerran hän oli viettänyt nuorisojuhlia pelaajan roolissa A-junioreissa.



1995 vuoden B-juniorit eivät todellakaan olleet pekkaa pahempia. Uusi valmentajanelikkö sai käsiinsä tasokkaan ryhmän, jolla ei voinut hävitä. Useimmat ottelut runkosarjassa olisi voinut jättää pelaamatta, sillä mm. Porvoon valmentaja heilutti valkoista lippua puolessa välissä ottelua. Niin varmaa ja kovaa pelasivat Colts-nuorukaiset uusia pelikirjojaan innolla toteuttaen. Finaalissa oli vastassa kukas muu kuin Taft ja kolmas kerta kertoi totuuden.
Ottelu alkoi 0-14 tappioasemista, mutta kun peräänkuulutettiin henkistä selkärankaa ja omalla tasolla pelaamista - jo vain alkoi tapahtua. Hyökkäys eteni 500 jaardia tehden 55 pistettä ja tuollaisella suorituksella voittaa ottelun kuin ottelun. Puolustus halusi myös kantaa kortensa kekoon ja tukimies Mikko Rättärin ja takamies Janne Suomen syötönkatkot palautettiin maaliin. Loppunumerot katkeralta vaikuttaneen Taftin kotikentällä 21-67. Juniori-cheerleaderit hyppivät ja pomppivat riemusta, kun poikien kaulaan ripustettiin myöhemmin Vaahteraliigan loppuottelun väliajalla kultaiset mitalit.
Lähtökohdat 1996 joukkueelle olivat selkeästi huonoimmat vuosiin. 10 kovaa runkopelaajaa oli poistunut ikäryhmästä, mutta vanha sitkeä voittajahenki eli. Ensimmäistä kertaa pelaajat joutuivat pelaamaan kaikkiin suuntiin, kun muutamassa ottelussa oli vain 13 pelaajaa tamineissa. Runkosarja meni odotettua paremmin ja sijoitus oli toinen. Roosters oli valmistautunut kauteen treenaamalla 4 kertaa viikossa ja se ei hävinnyt yhtään ottelua runkosarjassa, tasapeli Coltsille.
Finaalista muodostui kummallinen, sillä yhtään hyökkäysmaalia ei nähty. Kovaa puolustamista sen sijaan puolin ja toisin. Ratkaisijaksi tällä kertaa maajoukkuepitoisesta ryhmästä erottautui corneria pelannut Thomas Östman, joka palautti kaksi (35j ja 65j) syötönkatkoa pohjaan. Heittopainotteinen Roosters kärsi myös tukun säkityksiä ja yhteensä 5 katkoa. Loppunumerot 0-16 Espoolle, puoliaika toi muistoja 0-3 tilanteessa vanhemmalle polvelle.
1996 Nuorten EM-ryhmä oli kovan haasteen edessä. Kaksi aiempaa mestaruutta velvoitti. Onneksi päävalmentaja Pauli Anttila ymmärsi luottaa sisäiseen ääneensä ja valita miehet Coltsista. Hyökkäyskoordinaattoriksi tuli Kari Huhtaoja, puolustukseen samaan toimeen Jan-Erik Nyrövaara ja apuvalmentajaksi hyökkäykseen Heikki Halttunen. Pelaajia Saksan Frankfurtiin matkusti jopa 10: rb Marko Vartiainen, rb Lasse Litmanen, wr Thomas Östman, ot Ville Tarvainen, og Jussi Kangas, c Petri Loskin, de Taneli Balde, lb Timo Winqvist, db Mikko Vänni ja db Timo Lehto.



ESPOO KOTLETICS



Helsingistä muutti myös huumorijoukkue AJS Kotletics Espooseen. Joukkue pelasi puhtaasta innosta ja hauskanpidosta jenkkifutista pysyen sääntöjensä mukaisesti aina ll-divisioonassa. ”Huonon vastustajan löytyminen on vaikeaa”, totesi yksi seuran promoottoreista. Joukkueella oli toimiva organisaatio ja joukkue kävi mm. pelimatkalla Mallorcalla ja pelasi paikallista joukkuetta vastaan. 1992 joukkue joutui väkipakolla 1-divisioonakarsintoihin, mutta osasi pelata korttinsa oikein eikä noussut.
Joukkue harjoitteli vähän, mutta käytti kaikki maailman piirretyt jenkkifudispelit hyväkseen, jolloin vastustaja ei voinut olla varma mitä oli tulossa. Myös joukkueen alkulämmittely tehtiin osaksi tai chin voimalla, jolloin yksi pelaajista teki liikesarjaa muiden pelaajien toistaessa liikkeitä rivissä. Tämä mykisti ja hämmensi useita vastustajia. Useat hauskat juhlat eri teemoilla vietettiin Hotelli Espoon tiloissa. Kotleticsilla oli tukijoita enemmän parhaina vuosina kuin joillakin Vaahteraliigajoukkueilla. Yksi high lite seuralle oli, kun sen tekemä musiikkivideo ”Tule taklaamaan” esitettiin MTV3:sen jenkkifudis show:ssa.
Lokakuussa 1992 Tapiolan keinonurmella pelattiin ystävyysottelu, jossa vahvistettu Espoo Kotletics pelasi Colts All Starsia vastaan. Espoolaisseurojen mittelössä kerättiin rahaa Espoon Nuorison Tuki ry:lle nuorisotila Dicon toimintaan. Kotleticsin riveissä pelasi mm. ECG:n Matti Lindholm, jalkapalloilija Jallu Rantanen ja luultavasti lätkänpelaaja Matti Hagman.



Kirjoittaja: Heikki Halttunen

Kuvat: SAJL:n arkisto